Vegaaninen tofu-caesarsalaatti on huippuhyvä lounasruoka, sillä se valmistuu vain 10 minuutissa ja proteiinipitoisena pitää hyvin nälkää. Käytämme salaattiin savutofua, joten tofussa on tarpeeksi makua itsessään eikä sitä tarvitse mitenkään käsitellä tai marinoida ennen käyttöä.

Salaattina käytämme side- eli roomansalaattia, mutta jos tämä puuttuu voit käyttää sen tilalla jotain muuta rapeaa salaattia.

Reseptistä riittää kahdelle hengelle, jos tarjoilet sen pääruokana, tai 3-4 hengelle, jos tarjoilet sen pääruoan lisukkeena.

Artikkelin sisältö

Tarvittavat keittiövälineet

Tähän reseptiin tarvitset välineeksi vain paistinpannun.

Salaatin valmistaminen vaihe vaiheelta

Aloita pesemällä ja kuivaamalla salaatti. Revi salaatinlehdet suupaloiksi ja aseta ne tarjoiluastian pohjalle.

Kuivaa tofu painelemalla sitä talouspaperilla. Täysin kuivaksi sitä ei tarvitse saada, mutta on hyvä jos saat vähän ylimääräistä nestettä pois.

Leikkaa tofu noin 5 mm levyisiksi siivuiksi ja paista niitä pannulla öljyssä, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita kummaltakin puolelta. Ripottele päälle ripaus suolaa ja siirrä tofut sivuun odottamaan.

Leikkaa leivänpalat pieniksi kuutioiksi ja paahda niitä pannulla öljyssä keskilämmöllä, kunnes niistä tulee kauniin kullanruskeita ja rapeita krutonkeja.

Valmista caesarkastike pienessä kulhossa. Sekoita jogurtti, etikka, sinappi, öljy ja mausteet yhteen.

Kaada kastike salaatinlehtien päälle ja sekoita tasaisesti niiden sekaan.

Lisää tofusiivut ja krutongit salaatinlehtien päälle. Ripottele vielä päälle vegaanista parmesaania.

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon

Vegaaninen tofu-caesarsalaatti


1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Ei arvosteluja)

Ladataan…

  • Kirjoittaja: melkeinvegaani
  • Kokonaisaika: 10 minuuttia
  • Annoksia: 2 1x
  • Ruokavalio: Vegaaninen

Reseptin kuvaus

Tämä helppo vegaaninen tofu-caesarsalaatti valmistuu 10 minuutissa ja pitää hyvin nälkää. Tarjoile pääruokana tai lisukkeena.


Ainesosat

Mittakaava
  • 100 g side- eli roomansalaattia (esim. Pirkka Parhaat rapea pikkusalaatti)
  • 300 g savutofua
  • ripaus suolaa
  • 2 palaa paahtoleipää tai muuta vaaleaa leipää

Kastike

  • 0.5 dl maustamatonta soijajogurttia
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 0.25 tl valkosipulijauhetta
  • ripaus sipulijauhetta

Päälle


Valmistusohje

  1. Pese ja kuivaa salaatti. Revi salaatinlehdet suupaloiksi ja aseta ne tarjoiluastian pohjalle.
  2. Kuivaa tofu painelemalla sitä talouspaperilla.
  3. Leikkaa tofu noin 5 mm levyisiksi siivuiksi ja paista niitä pannulla öljyssä, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita kummaltakin puolelta. Ripottele päälle ripaus suolaa ja siirrä tofut sivuun odottamaan.
  4. Leikkaa leivänpalat pieniksi kuutioiksi ja paahda niitä pannulla öljyssä keskilämmöllä, kunnes niistä tulee kauniin kullanruskeita ja rapeita krutonkeja. Siirrä nekin sivuun odottamaan.
  5. Valmista caesarkastike pienessä kulhossa. Sekoita jogurtti, etikka, sinappi, öljy ja mausteet yhteen.
  6. Kaada kastike salaatinlehtien päälle ja sekoita tasaisesti niiden sekaan.
  7. Lisää tofusiivut ja krutongit salaatinlehtien päälle. 
  8. Lopuksi ripottele salaatin päälle vegaanista parmesaania.
  • Valmisteluaika: 5
  • Keittoaika: 5
  • Kategoria: Salaatit
  • Valmistusmenetelmä: Liedellä
  • Ruokakulttuuri: Yleinen

Avainsanat: vegaani caesar salaatti, vegaaninen caesar kastike, tofu caesar

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin! 💖 Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Kirjoita kommentti