Kun olin lapsi, äitini valmistama kesäkeitto oli aina merkki siitä, että nyt kesä oli virallisesti alkanut. Eikä ihme – keiton lämmin maitoliemi, uudet perunat ja tuoreet uuden sadon vihannekset ovat todellakin kesän parasta comfort-ruokaa!

Tämä on myöskin perinne, jonka olen halunnut siirtää omille lapsilleni. Mikä siis ratkaisuksi, jos tekee ihan kauheasti mieli kesäkeittoa mutta on lopettanut kokonaan maitotuotteiden käyttämisen?

Onneksi kesäkeitto on yllättävän helppo valmistaa vegaanisesti. Käyttämällä mantelimaitoa ja vegaanista voita tai margariinia saat valmistettua vegaanisen kesäkeiton, joka maistuu oikealta ja tuo mieleen aivan saman lämpimän kesäfiiliksen kuin se lapsuuden kesäkeitto.

Resepti on äärimmäisen helppo ja suoraviivainen: keitämme ensin kasvikset kypsäksi suolalla (ja ripauksella sokeria) maustetussa vedessä ja lisäämme sitten jauholla suurustettua kasvimaitoa sekä vegaanista margariinia / voita. Muita mausteita ei sitten tarvitsekaan: keitto saa makunsa ihan vain kasvimaidosta, suolasta, sokerista ja margariinista.

Voit käyttää keittoon kaikkia lempivihanneksiasi. Käytä tätä reseptiä vain ohjenuorana – sitä ei tarvitse noudattaa mitenkään orjallisesti.

Kesäkeittoon sopivia kasviksia

Alkukesästä kesäkeitto on enemmänkin kesän fiilistelyä, sillä kaikki ainekset täytyy ostaa kaupasta ja osa niistä on kulkenut tänne ties kuinka kaukaa. Loppukesän keitto täyttyy oman kasvimaan aineksista – pienen pienistä porkkanoista, tuoreesta pinaatista ja herneistä, ja niin edelleen.

Huomaa, että osa kasviksista voi vaatia hiukan pidemmän keittoajan; esim. porkkana on tällainen. Lisäämme sen takia porkkanat hiukan aiemmin kuin loput kasvikset, jotta ne ehtivät varmasti kypsyä. Ne kannattaa myös samasta syystä pilkkoa aika pieniksi kuutioiksi tai siivuiksi.

Vegaaninen kesäkeitto kattilassa

Tässä joitakin ideoita kesäkeittoon sopivista kasviksista:

  • new potatoes
  • carrot
  • cauliflower
  • peas
  • sugar snap peas (whole)
  • fresh beans
  • kesäkurpitsa
  • kale (chopped into small pieces)
  • spinach

Keksitkö lisää, jäikö jotain puuttumaan? Kerro kommenteissa, niin täydennän listaa myöhemmin!

Kesäkeittoon sopivia kasvimaitoja

Koska haemme nyt mahdollisimman aitoa kesäkeiton makua, ja kyseessä on kuitenkin maitopohjainen keitto, suosittelen ehdottomasti käyttämään joko cashew- tai mantelimaitoa. Niissä molemmissa on tähän sopiva, kivan neutraali ja aika ”maitomainen” maku.

Näitä molempia löytyy onneksi aika hyvin pienemmistäkin kaupoista. Cashewmaitoa voi olla vaikeampi löytää, joten sitä kannattaa hamstrata kaappiin suurempi määrä kerralla; esim. Alpron cashewmaito säilyy avaamattomana huoneenlämmössä monta kuukautta.

Mikä vegaaninen voi tai margariini sopii kesäkeittoon?

Yritä valita vegaaninen voi tai margariini, joka muistuttaa mahdollisimman paljon aitoa voita. Siinä ei saisi olla mitään outoja sivumakuja, sillä voin maku on niin olennainen ”mauste” kesäkeitossa.

Käytän itse Keiju Lactose-free 70% margarine ja pidän sen mausta, mutta muitakin hyviä vaihtoehtoja varmasti löytyy!

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconInstagram Instagram iconPinterest Pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Summer soup on a plate

Vegaaninen kesäkeitto


1 star2 stars3 stars4 stars5 stars (No reviews)

Ladataan…

  • Author: almost vegan
  • Total time: 22 minutes
  • Portions: 6 1x
  • Diet: Vegan

Reseptin kuvaus

Ilman kesäkeittoa ei kesä oikein tunnu kesältä! Tämä keitto on onneksi helppo valmistaa vegaanisesti, ja voit käyttää siihen kaikkia lempivihanneksiasi.


Ingredients

Scale
  • 1 l vettä
  • 1.5 tsp salt
  • a pinch of sugar
  • 3 (medium) carrot
  • approx. 8 early potatoes
  • small cauliflower
  • 2 dl herneitä
  • 1 dl vihreitä papuja
  • 2 dl of fresh spinach
  • 6 dl of almond or cashew milk
  • 2 tbsp wheat flour
  • 1 tbsp vegan margarine

Valmistusohje

  1. Boil water and season it with salt and sugar.
  2. Peel and chop the carrots.
  3. Lisää porkkanakuutiot kattilaan ja keitä niitä 5 minuuttia.
  4. Chop the potatoes. Early potatoes do not need to be peeled, but wash them carefully.
  5. Paloittele kukkakaali ja vihreät pavut.
  6. Lisää loput kasvikset keiton joukkoon ja keitä vielä noin 10 minuuttia. Kokeile perunoiden kypsyyttä haarukalla keittämisen aikana, jotta et keitä niitä ylikypsiksi.
  7. Rinse the spinach.
  8. Sekoita mantelimaito ja vehnäjauhot pienessä kulhossa.
  9. Mix the milk-flour mixture into the soup and mix.
  10. Lisää pinaatti ja keitä vielä pari minuuttia.
  11. Lisää lopuksi vegaaninen margariini.
  • Prep time: 5
  • Cooking time: 17
  • Category: Soups
  • Cooking method: Liedellä
  • Cuisine: Finnish

Keywords: kesäkeitto, helppo kesäkeitto, kasvis kesäkeitto, maidoton kesäkeitto, kesäkeitto kasvimaidosta, kesä

If you liked the recipe, please share it! 💖 You can also rate the recipe and leave comments below ⬇️

Write a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

en_USEnglish