Jos tuntuu, että kaikki avokadot kypsyvät samaan aikaan etkä ehdi käyttää kaikkia, pakasta osa myöhempää käyttöä varten.

Avokadot säilyvät pakastimessa hyvinä 3-6 kk.

Ennen käyttöä sulata avokadot ja käytä ne tuoreen avokadon tavoin. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa näkyvä guacamole on valmistettu pakastetuista avokadoista; en huomannut guacamolen koostumuksessa, värissä tai maussa mitään eroa, vaikka käytin avokadoja, jotka olivat olleet pakastimessa jopa noin 6 kk. Avokadot olivat edelleen kauniin vihreitä.

Helppo itse tehty guacamole

Avokadon valmistelu ennen pakastamista

Hyviä uutisia: avokadoja ei oikeastaan juurikaan valmistella ennen pakastamista. Riittää, että poistat avokadon kiven, pilkot tai viipaloit hedelmälihan haluamallasi tavalla, ja lopuksi poistat kuoren.

Kokeilin sivellä osan avokadoista sitruunamehulla ennen pakastamista, sillä en ollut varma tummeneeko avokado pakastimessa. Kuten näet, lopputuloksessa ei kuitenkaan näy mitään eroa, joten on aivan turhaa käsitellä niitä sitruunamehulla.

Jäisiä avokadoja rasiassa
Vasen: käsittelemätön avokado
Oikea: sitruunamehulla käsitelty avokado

Avokadon viipalointivinkit

Jos haluat siivuttaa avokadosta nättejä viipaleita, se kannattaa tehdä jo ennen kuin poistat hedelmälihaa kuoren sisältä. Poista kivi ja siivuta hedelmäliha terävällä veitsellä haluamallasi tavalla – koska hedelmäliha on kuoren sisällä, voit leikata hyvin ohuita ja tasaisen kauniita siivuja ilman että hedelmäliha repeää tai mössäytyy.

Vinkki: Siivutuksen sijaan voit myös kuutioida avokadon. Tässä on vain oma mielikuvitus rajana!

Viipaloinnin jälkeen koverra hedelmäliha kokonaisuudessaan isoilla ruokalusikalla pois kuoren sisältä.

Pakastaminen ja sulattaminen

Siirrä avokadoviipaleet pakastusrasiaan. Jos pakastat ison määrän avokadoja kerralla, suosittelen asettamaan viipaleet pakastusrasiaan kerroksittain siten, että laitat jokaisen kerroksen väliin pienen palan leivinpaperia. Voit myöhemmin ottaa käyttöön vain osan avokadoviipaleista ja jättää loput pakastusrasiaan.

Avokadoviipaleita pakastusrasiassa

Avokadojen sulattaminen onnistuu helposti mikron sulatusteholla, eikä siinä kestä kuin muutama minuutti per avokado.

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Viipaloituja avokadon puolikkaita

Näin pakastat avokadoja (+ avokadon viipalointivinkkejä)


1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Ei arvosteluja)

Ladataan…

Reseptin kuvaus

Avokadot kestävät hyvin pakastamista, joten tässä parhaat vinkit avokadon pakastamiseen – sekä pari vinkkiä avokadojen helppoon viipalointiin.


Ainesosat

  • tuoreita, kypsiä avokadoja
  • pakastusrasioita
  • leivinpaperia

Valmistusohje

  1. Leikkaa avokado terävällä veitsellä keskeltä kahtia pituussuunnassa.
  2. Poista avokadon kivi, mutta jätä kuori vielä paikoilleen.
  3. Siivuta hedelmäliha terävällä veitsellä.
  4. Koverra hedelmäliha ison ruokalusikan avulla pois kuoren sisältä.
  5. Siirrä hedelmäliha pakastusrasiaan ja laita jokaisen kerroksen väliin pieni pala leivinpaperia.
  • Valmisteluaika: 5
  • Kategoria: Vinkit
  • Valmistusmenetelmä: Pakastaminen
  • Ruokakulttuuri: Yleinen

Avainsanat: avokadon pakastaminen, voiko avokadoa pakastaa, jäinen avokado, avokadon viipalointi, avokadon käsittelyvinkit

Kirjoita kommentti