Tässä mehevässä banaanileivässä maistuu aavistus kanelia, ja lisäksi siinä on ihanasti rouskuvaa pähkinärouhetta. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole niinkään leipä sen perinteisessä merkityksessä, vaan pikemminkin eräänlainen kuivakakku.

Olen leiponut tällä reseptillä jo lukemattomia kertoja, ja se toimii joka kerta.

Resepti on sopiva leipävuoalle jonka vetoisuus on noin 1 litra (pituus noin 21 cm). Tämä on siis melko pieni leipävuoka. Jos käytät yhtään reilumman kokoista vuokaa, kannattaa tuplata resepti.

Vegaaninen banaanileipä ja kuppi teetä

Päivitys reseptiin 8.5.2022: mitä tehdä jos taikina jää liian kuivaksi

Olen kuullut, että taikina on joillakin teistä jäänyt liian kuivaksi, eikä banaanileipä ole kohonnut uunissa toivotulla tavalla. Tämä on aina mahdollista, sillä jauhoerät voivat käyttäytyä vähän eri tavoin riippuen niiden tuoreudesta, kosteudesta ja karkeusasteesta. Lisäksi banaaneissa voi olla eroja riippuen siitä, kuinka kypsiä banaaneja käytät, mitä lajiketta ne ovat, ja niin edelleen.

Tämän voi onneksi korjata tosi helposti! Jos taikina on niin kuivaa, ettet meinaa saada kaikkia jauhoja sekoittumaan muihin aineksiin, lisää lopuksi 0.5 dl kasvimaitoa. Kokeilin tätä kikkaa itse tänään, pitäen muun reseptin entisellään, ja banaanileipäni kohosi täydellisesti. Lisäsin tämän vinkin myös alla olevaan reseptikorttiin.

Millaisia banaaneja banaanileipään kannattaa käyttää

Voit käyttää tähän kaikki ylikypsät, ruskeaksi menneet banaanit. Tarvitset niitä yhteensä 250 grammaa (kuorittuna) eli noin 2,5 dl banaanisosetta.

Jos ylikypsiä banaaneja ei satu löytymään, älä huoli! Olen leiponut tätä onnistuneesti banaaneista, jotka ovat vielä aavistuksen vihertäviä. Siinä tapauksessa kannattaa kuitenkin lisätä sokerin määrää reseptissä.

Vegaaninen banaanileipä

Ruokasoodan rooli banaanileipäreseptissä

Testieni perusteella sanoisin, että 1 tl ruokasoodaa on juuri oikea määrä tähän reseptiin.

Ruokasooda on välttämätön, jotta saat banaanileivän kohoamaan. Banaanisose tekee taikinasta melko raskasta, joten kakku voi helposti jäädä liiankin tiiviiksi jollei se pääse kunnolla kohoamaan. Ei auta vaikka tuplaisit leivinjauheen määrän – sillä ei voi korvata ruokasoodaa.

Toisaalta, liiallinen määrä ruokasoodaa pilaa koko reseptin. Esimerkiksi kolminkertainen määrä ruokasoodaa ei kohota tätä kakkua yhtään sen enempää, mutta pilaa sen maun.

Missä järjestyksessä ainesosat kannattaa sekoittaa

Alle oleva kuva näyttää kaikkein optimaalisimman järjestyksen, jossa reseptin ainekset kannattaa sekoittaa toisiinsa.

Banaanileipä ainesosat
  1. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Sekoita tämä seos kunnolla, jotta mm. ruokasooda sekoittuu tasaisesti koko taikinaan.
  2. Lisää sitten haarukalla soseutettu banaani. Sekoita.
  3. Lisää sulatettu margariini. Sekoita.
  4. Lopuksi lisää kasvimaito jonka seassa on vanilja-aromi. Taikina on tässä vaiheessa kuohkeaa ja ilmavaa. Sekoita enää hyvin varovaisesti, jotta taikina ei lässähdä.

Mistä tietää että banaanileipä on kypsää

Paista banaanileipää 175 asteessa noin 50 minuuttia. Banaanileipä saattaa näyttää kypsältä jo 40 minuutin jälkeen, mutta on todennäköisesti vielä raaka keskeltä. Jos pinta alkaa tummua liikaa, suojaa se suikaleella leivinpaperia tai foliota.

Kokeile lopuksi cocktailtikulla tai esim. tulitikulla, onko kakku kypsää. Tikkuun ei saisi tarttua yhtään märkää taikinaa. Jatka paistamista, jos tarpeen.

Paistettu banaanileipä

Banaanileivän pakastaminen

Banaanileipä kestää hyvin pakastamista, joten se on hyvä vierasvara ja sitä voi leipoa kerralla enemmänkin. Banaanileipä kannattaa siivuttaa ennen pakastamista, jotta se on helppo sulattaa myöhemmin. Kääri siivutettu banaanileipä ensin leivinpaperiin ja sitten vielä folioon ennen pakastamista:

Banaanileivän pakastaminen
Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Vegaaninen banaanileipä

Vegaaninen banaanileipä


1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2 arviota, keskiarvo: 2,00 / 5 tähteä)

Ladataan…

  • Kirjoittaja: melkeinvegaani
  • Kokonaisaika: 55 minuuttia
  • Annoksia: 10 palaa 1x
  • Ruokavalio: Vegaaninen

Reseptin kuvaus

Maukas banaanileipä on paras tapa hyödyntää ylikypsät banaanit.


Ainesosat

Mittakaava
  • 3 banaania (250 g = n. 2,5 dl sosetta)
  • 100 g margariinia
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 0.5 dl mantelimaitoa
  • 1 dl tummaa ruokosokeria (+ lisää 0.5 dl sokeria jos banaanit eivät ole kovin kypsiä)
  • 2 tl vanilja-aromia
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0.5 tl suolaa
  • 0.5 dl mantelirouhetta, hasselpähkinärouhetta tai jotain muuta pähkinärouhetta
  • + 0.5 dl kasvimaitoa, jos taikina on liian kuivaa

Valmistusohje

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  2. Sulata margariini.
  3. Soseuta banaanit kulhossa haarukan avulla.
  4. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
  5. Lisää sula margariini ja soseutettu banaani kuivien aineiden joukkoon. Sekoita.
  6. Sekoita kasvimaito ja vanilja-aromi keskenään. Sekoita nekin muiden aineiden joukkoon, mutta sekoita nyt enää hyvin varovasti, jotta taikinan koostumus pysyy kuohkeana.
  7. Jos taikina on liian kuivaa, etkä meinaa saada kaikkia jauhoja sekoittumaan muihin aineksiin, lisää vielä 0.5 dl kasvimaitoa ja sekoita.
  8. Voitele leipävuoka.
    Vegaaninen banaanileipä: voideltu vuoka
  9. Kaada taikina vuokaan.
    Vegaaninen banaanileipä: taikina menossa uuniin
  10. Paista uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista cocktailtikulla, että banaanileipä on kypsä.
  11. Anna banaanileivän jäähtyä hiukan ja kumoa se sitten ulos vuoasta.
  • Valmisteluaika: 5
  • Keittoaika: 50
  • Kategoria: Leivonnaiset
  • Valmistusmenetelmä: Uunissa
  • Ruokakulttuuri: Amerikkalainen

Avainsanat: vegaani banaanileipä, banana bread, banaanileipä ilman munaa

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin!💕Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.