Onko sinulle koskaan käynyt niin, että erehdyt ruokaostoksille vieraaseen markettiin, etkä löydä sieltä yhtikäs mitään?

Kaikki tuotteet on hyllytetty aivan eri tavalla kuin tutussa lähikaupassasi?

Säntäilet edestakaisin etsimässä milloin mitäkin tuotetta ja kierrät myymälän ympäri ainakin viisi kertaa, mutta silti puolet tuotteista puuttuu ostoskoristasi?

Miksi päätin tehdä meille uudenlaisen ostoslistan

Aiemmin tänä vuonna meille kävi juuri tuolla tavalla. Lähdimme aivan for fun ostoksille isoon markettiin, jossa emme olleet käyneet pitkään aikaan. Oikein koko perheen voimin. Ja vähän nälkäisinä.

Niin, mikähän siinä oikein voisi mennä pieleen?

via GIPHY

Periaatteessa kaikki olisi voinut mennä ihan well! Olin varustautunut kirjoittamalla meille ostoslistan meille tutun lähikaupan perusteella – kaikki tuotteet listattuina oikeassa järjestyksessä, jotta kauppareissu sujuisi oikein sutjakasti.

Ja sitten päätimmekin lennossa vaihtaa toiseen kauppaan.

Niin, se ei ollut mikään hyvä idea.

Siitä tuli sellainen kauppareissu, että koko perhe säntäili hyllyjen välissä etsimässä tuotteita varmasti lähemmäs tunnin verran. Tarkastimme samoja hyllyjä useita kertoja, ja hetken päästä palasimme saman hyllyn luokse hakemaan taas jotain toista tuotetta.

Päivän askeltavoite täyttyi kyllä, mutta tunnelma muuttui aika kireäksi.

Mitä opimme siitä kauppareissusta…

En muistele sitä kauppareissua lämmöllä, mutta ehkä sen voi silti ottaa huumorilla. (Sillä hetkellä huumori oli kyllä aika vähissä.)

Kotona yritimme miettiä, mikä kaikki meni pieleen ja mitä voisimme parantaa seuraavalla kerralla.

Silloin syntyi idea kauppalistasta, joka olisi järjestetty tuotetyypeittäin. Sillä tuotteiden hyllypaikka eri kaupoissa voi vaihdella, mutta tietyt ruoat löytyvät yleensä läheltä toisiaan.

Halusimme myös ostoslistan, jonka voi helposti jakaa osiin, jotta jokainen perheenjäsen (tai ainakin aikuinen) voi ottaa osion itselleen, eikä meidän tarvitse kulkea kaupassa peräkanaa yhden ainoan listan kanssa…

brown and black ducks on green grass fieldPhoto by Megs Harrison on Pexels.com
Ei meillä ihan noin monta lasta ole. Mutta kuitenkin.

Miksi tämä ostoslista on aivan erityinen

Tämä ostoslista on erityinen siksi, että se on kirjoitettu vegaanin tai melkein vegaanin näkökulmasta.

Se ei sisällä ollenkaan liha- tai maitotuotteita, mutta sen sijaan se sisältää kasvimaitoja, kasviproteiineja sekä lots of space for fruits and vegetables. The emphasis is on fresh vegetables.

Toki voit tarpeen tullen lisätä liha- ja maitotuotteita listaan, esimerkiksi kohtaan ”Muut”.

Ostoslista sopii kaikkiin kauppoihin, ei pelkästään lempikauppaasi, sillä tuotteet on ryhmitelty tyypeittäin. Olen yrittänyt miettiä, mitkä tuotteet tavallisesti löytyvät toistensa läheltä.

Näin pystyt säästämään itseltäsi turhaa edestakaisin kävelyä hyllyjen välissä. Tämä on tärkeää erityisesti silloin kun asioit isossa ruokakaupassa, jossa välimatkat ovat valtavia.

Ostoslistan voi myös helposti jakaa kahteen tai neljään osaan, sillä olen jättänyt isommat repäisykohdat neljään eri kohtaan.

Voit esimerkiksi antaa listan vasemman puolen puolisollesi ja pitää oikean puolen itselläsi. Tai ehkä haluat antaa puolisollesi listan ylemmän puolikkaan. Isommalla porukalla jokainen voi ottaa yhden neljäsosan hoitaakseen.

Listan täyttäminen: 2 tapaa

Tämän ostoslistan voi täyttää joko käsin tai tietokoneella.

Jos käytät mieluiten käsinkirjoitettuja ostoslistoja, sinun kannattaa tulostaa listasta useita tyhjiä kopioita tulevia kauppareissuja odottamaan.

Toisaalta, voit täyttää listan myös koneella valmiiksi ennen tulostamista. Tämä voi olla hyvä vaihtoehto, jos ostat lähes samoja tuotteita viikosta toiseen. Voit tallentaa valmiiksi täytetyn listan koneellesi ja käyttää sitä pohjana, jota päivität tarpeen mukaan.

Printable shopping list

Click to save the shopping list to your computer tätä linkkiä.

Vegan shopping list (c) Melkeinvegaani.com

Jos pidit ostoslistasta, jaathan sitä eteenpäin! ? Voit myös jättää kommentteja alla ??

Write a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

en_USEnglish