Jos etsit helppoa vegaanista arkiruokaa, tästä voi tulla uusi lempparisi!

Paella on ollut yksi meidän suosikkiruoista tänä talvena, joten teen sitä jossain muodossa ainakin kerran kuussa. Se valmistuu nopeasti reilussa puolessa tunnissa ja annos on niin reilu, että siitä riittää taatusti seuraavallekin päivälle. Täydellinen arkiruoka siis.

Resepti on hyvin muunneltava, joten katso alta vinkkini ainesten korvaamiseen. Katso myös vinkit, joiden avulla saat paellaan täydellisen koostumuksen!

Artikkelin sisältö

Tarvittavat keittiövälineet

Tässä reseptissä pärjäät yhdellä isolla wokkipannulla tai korkeareunaisella paistinpannulla. Myös leveäpohjainen pinnoitettu kattila käy hyvin.

Ainesten korvaamisesta

Tähän ruokaan sopivat monenlaiset kasvikset ja vegemakkarat, joten ohjetta ei tarvitse noudattaa mitenkään pilkulleen. Esimerkiksi fenkoli ja artisokansydämet ovat omia suosikkejani, mutta ne voi hyvin korvata jollain muullakin samantyylisellä aineksella.

Herneiden tilalle sopii hyvin myös maissi.

Paprikasta kannattaa kuitenkin valita punainen lajike, sillä vihreä paprika menettää ikävästi väriään kypsennettäessä.

Varmista kuitenkin, että otat mukaan savutofua ja jotain voimakkaan makuista vegaanista makkaraa tai -nakkeja, jotta saat paellaan riittävästi makua.

Paellaan sopiva riisi

En tiedä sinusta, mutta itse inhoan mössöksi keitettyä riisiä…

via GIPHY

Suosittelen siis valitsemaan riisilajikkeen, joka pysyy irrallisena kypsennettäessä. Helpoimmalla pääset, kun valitset tavallisen pitkäjyväisen lajikkeen. Tämä ei toki ole mikään ”oikea” riisilajike paellaan, mutta meitä se ei ole yhtään haitannut 😀 Me nimenomaan pidämme siitä juuri tällaisena.

Ihan oikeassa perinteisessä espanjalaisessa paellassa käytetään erityistä bomba-riisiä, mutta sitä voi olla vaikea löytää Suomesta.

Näin saat paellaan täydellisen koostumuksen

Aluksi valmistin koko paellan samalla kertaa isossa wokkipannussa, mutta se meni usein aikamoiseksi mössöksi, joten lopulta aloin kypsentää ainekset erikseen pienissä erissä. Tätä tapaa suosittelen siis lämpimästi. Siinä menee hiukan enemmän aikaa, mutta lopputulos on niin monta kertaa parempi!

Tällä tavoin saat paistettua kaikki ainekset täydellisesti ja juuri sopivan rapsakoiksi, ja samalla niihin tulee hyvä paistopinta.

Voit käyttää yhtä ja samaa pannua paistamiseen, eikä sitä tarvitse mitenkään puhdistaa eri ainesten välissä. On ihan hyväkin, että makua siirtyy esimerkiksi chorizomakkaroista seuraaviin aineksiin.

Olen listannut alla reseptikortissa parhaan järjestyksen ainesten kypsentämiseen. Paistaminen kannattaa aina aloittaa chorizomakkaroista tai -nakeista, sillä niistä irtoaa öljyyn makua joka saa mielellään siirtyä seuraaviin aineksiin.

Kypsennä kaikki ainekset vain juuri ja juuri kypsiksi – älä ylikypsennä. Jos pannu on hyvin kuuma, usein riittää ihan parin minuutin kypsennys ja samalla ainesten huolellinen kääntely paistinlastalla, jotta ne paistuvat joka puolelta tasaisesti.

Paellan valmistaminen vaihe vaiheelta

Aloita prässäämällä tofua tofuprässissä tai kahden lautasen välissä. Vaihtoehtoisesti voit imeyttää tofusta ylimääräistä nestettä talouspaperiin.

Paloittele makkarat pieniksi paloiksi ja paista ne öljyssä kauniin ruskeiksi. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kypsennä vielä hetki. Siirrä makkarat toiseen astiaan.

Paloittele kuivattu tofu. Paista tofupaloja öljyssä, kunnes niihin tulee kauniin kullanruskea paistopinta. Siirrä tofut toiseen astiaan.

Pilko herkkusienet ja fenkoli pienemmiksi paloiksi ja kypsennä niitä öljyssä. Siirrä ne toiseen astiaan.

Pilko paprika suikaleiksi ja paista sitä kuumalla pannulla öljyssä, kunnes se on juuri ja juuri kypsää. Älä ylikypsennä. Siirrä paprikat toiseen astiaan.

Lisää riisi, vesi ja mausteet pannulle ja kypsennä kannen alla pakkauksen ohjeen mukaan, kunnes riisi on kypsää. Tähän menee noin 15-20 minuuttia.

Lisää pakasteherneet ja puolitetut artisokansydämet. Lisää sivuun laittamasi muut ainekset ja sekoita kaikki yhteen. Jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä (kannen alla) noin 5 minuuttia. Tässä on tarkoituksena lähinnä herneiden ja artisokansydämien lämmittäminen, joten älä ylikypsennä.

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon

Vegaaninen paella


  • Kirjoittaja: melkeinvegaani
  • Kokonaisaika: 40 minuuttia
  • Annoksia: 6-8 1x
  • Ruokavalio: Vegaaninen

Reseptin kuvaus

Tässä herkullisessa paellassa kaikki ainesosat paistetaan pannulla erikseen, ja lopuksi ne yhdistetään. Tällä tavoin saat täydellisen tasaisesti kypsennettyjä aineksia ja irrallaan pysyvää riisiä.


Ainesosat

Mittakaava

Makkarat

  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 200 g vegaanisia chorizomakkaroita tai -nakkeja
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä puristettuna

Tofu

  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 300 g savutofua

Sienet

  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 100 g herkkusieniä
  • 100 g tuoretta fenkolia

Paprika

  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 iso punainen paprika

Riisi

  • 5 dl pitkäjyväistä riisiä
  • 1.5 l vettä
  • 0.5 tl jauhettua kurkumaa
  • 0.5 tl paprikajauhetta
  • 0.5 tl savupaprikajauhetta
  • ripaus caynnepippuria
  • 1 kasvisliemifondi
  • 1 tl valkoviini- tai omenasiiderietikkaa
  • 1 tl suolaa
  • 0.25 tl mustapippuria

Muut ainekset

  • 100 g pakasteherneitä
  • 100 g säilöttyjä artisokansydämiä

Valmistusohje

  1. Laita tofu tofuprässiin tai kahden lautasen väliin, jotta se kuivuu vähän. Vaihtoehtoisesti voit imeyttää tofusta ylimääräistä nestettä talouspaperiin.
  2. Paloittele makkarat pieniksi paloiksi ja paista ne öljyssä kauniin ruskeiksi. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kypsennä vielä hetki. Siirrä makkarat toiseen astiaan.
  3. Paloittele kuivattu tofu. Paista tofupaloja öljyssä, kunnes niihin tulee kauniin kullanruskea paistopinta. Siirrä tofut toiseen astiaan.
  4. Pilko herkkusienet ja fenkoli pienemmiksi paloiksi ja kypsennä niitä öljyssä. Siirrä ne toiseen astiaan.
  5. Pilko paprika suikaleiksi ja paista sitä kuumalla pannulla öljyssä, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Siirrä paprikat toiseen astiaan.
  6. Lisää riisi, vesi ja mausteet pannulle ja kypsennä kannen alla pakkauksen ohjeen mukaan, kunnes riisi on kypsää, noin 20 minuuttia.
  7. Lisää pakasteherneet ja puolitetut artisokansydämet. Lisää sivuun laittamasi muut ainekset ja sekoita kaikki yhteen.
  8. Jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä (kannen alla) noin 5 minuuttia. Tässä on tarkoituksena lähinnä herneiden ja artisokansydämien lämmittäminen, joten älä ylikypsennä.
  • Valmisteluaika: 10
  • Keittoaika: 30
  • Kategoria: Paella, Riisiruoat
  • Valmistusmenetelmä: Liedellä
  • Ruokakulttuuri: Espanjalainen

Avainsanat: vegaani paella, chorizo paella resepti, kasvis paella, helppoja riisiruokia, mitä ruokaa riisistä, arkiruokaa riisistä

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin! 💕 Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Write A Comment

Recipe rating