Kun olin lapsi, äitini valmistama kesäkeitto oli aina merkki siitä, että nyt kesä oli virallisesti alkanut. Eikä ihme – keiton lämmin maitoliemi, uudet perunat ja tuoreet uuden sadon vihannekset ovat todellakin kesän parasta comfort-ruokaa!

Tämä on myöskin perinne, jonka olen halunnut siirtää omille lapsilleni. Mikä siis ratkaisuksi, jos tekee ihan kauheasti mieli kesäkeittoa mutta on lopettanut kokonaan maitotuotteiden käyttämisen?

Onneksi kesäkeitto on yllättävän helppo valmistaa vegaanisesti. Käyttämällä mantelimaitoa ja vegaanista voita tai margariinia saat valmistettua vegaanisen kesäkeiton, joka maistuu oikealta ja tuo mieleen aivan saman lämpimän kesäfiiliksen kuin se lapsuuden kesäkeitto.

Resepti on äärimmäisen helppo ja suoraviivainen: keitämme ensin kasvikset kypsäksi suolalla (ja ripauksella sokeria) maustetussa vedessä ja lisäämme sitten jauholla suurustettua kasvimaitoa sekä vegaanista margariinia / voita. Muita mausteita ei sitten tarvitsekaan: keitto saa makunsa ihan vain kasvimaidosta, suolasta, sokerista ja margariinista.

Voit käyttää keittoon kaikkia lempivihanneksiasi. Käytä tätä reseptiä vain ohjenuorana – sitä ei tarvitse noudattaa mitenkään orjallisesti.

Kesäkeittoon sopivia kasviksia

Alkukesästä kesäkeitto on enemmänkin kesän fiilistelyä, sillä kaikki ainekset täytyy ostaa kaupasta ja osa niistä on kulkenut tänne ties kuinka kaukaa. Loppukesän keitto täyttyy oman kasvimaan aineksista – pienen pienistä porkkanoista, tuoreesta pinaatista ja herneistä, ja niin edelleen.

Huomaa, että osa kasviksista voi vaatia hiukan pidemmän keittoajan; esim. porkkana on tällainen. Lisäämme sen takia porkkanat hiukan aiemmin kuin loput kasvikset, jotta ne ehtivät varmasti kypsyä. Ne kannattaa myös samasta syystä pilkkoa aika pieniksi kuutioiksi tai siivuiksi.

Vegaaninen kesäkeitto kattilassa

Tässä joitakin ideoita kesäkeittoon sopivista kasviksista:

  • uudet perunat
  • porkkana
  • kukkakaali
  • herneet
  • sokeriherneet (kokonaisina)
  • tuoreet pavut
  • kesäkurpitsa
  • lehtikaali (pieneksi pilkottuna)
  • pinaatti

Keksitkö lisää, jäikö jotain puuttumaan? Kerro kommenteissa, niin täydennän listaa myöhemmin!

Kesäkeittoon sopivia kasvimaitoja

Koska haemme nyt mahdollisimman aitoa kesäkeiton makua, ja kyseessä on kuitenkin maitopohjainen keitto, suosittelen ehdottomasti käyttämään joko cashew- tai mantelimaitoa. Niissä molemmissa on tähän sopiva, kivan neutraali ja aika ”maitomainen” maku.

Näitä molempia löytyy onneksi aika hyvin pienemmistäkin kaupoista. Cashewmaitoa voi olla vaikeampi löytää, joten sitä kannattaa hamstrata kaappiin suurempi määrä kerralla; esim. Alpron cashewmaito säilyy avaamattomana huoneenlämmössä monta kuukautta.

Mikä vegaaninen voi tai margariini sopii kesäkeittoon?

Yritä valita vegaaninen voi tai margariini, joka muistuttaa mahdollisimman paljon aitoa voita. Siinä ei saisi olla mitään outoja sivumakuja, sillä voin maku on niin olennainen ”mauste” kesäkeitossa.

Käytän itse Keiju Laktoositon 70% -margariinia ja pidän sen mausta, mutta muitakin hyviä vaihtoehtoja varmasti löytyy!

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Kesäkeittoa lautasella

Vegaaninen kesäkeitto


1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Ei arvosteluja)

Ladataan…

  • Kirjoittaja: melkeinvegaani
  • Kokonaisaika: 22 minuuttia
  • Annoksia: 6 1x
  • Ruokavalio: Vegaaninen

Reseptin kuvaus

Ilman kesäkeittoa ei kesä oikein tunnu kesältä! Tämä keitto on onneksi helppo valmistaa vegaanisesti, ja voit käyttää siihen kaikkia lempivihanneksiasi.


Ainesosat

Mittakaava
  • 1 l vettä
  • 1.5 tl suolaa
  • ripaus sokeria
  • 3 (keskikokoista) porkkanaa
  • n. 8 varhaisperunaa
  • pieni kukkakaali
  • 2 dl herneitä
  • 1 dl vihreitä papuja
  • 2 dl tuoretta pinaattia
  • 6 dl manteli- tai cashewmaitoa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1 rkl vegaanista margariinia

Valmistusohje

  1. Kiehauta vesi ja mausta se suolalla ja sokerilla.
  2. Kuori ja pilko porkkanat.
  3. Lisää porkkanakuutiot kattilaan ja keitä niitä 5 minuuttia.
  4. Paloittele perunat. Varhaisperunoita ei tarvitse kuoria, mutta pese ne huolellisesti.
  5. Paloittele kukkakaali ja vihreät pavut.
  6. Lisää loput kasvikset keiton joukkoon ja keitä vielä noin 10 minuuttia. Kokeile perunoiden kypsyyttä haarukalla keittämisen aikana, jotta et keitä niitä ylikypsiksi.
  7. Huuhtele pinaatti.
  8. Sekoita mantelimaito ja vehnäjauhot pienessä kulhossa.
  9. Sekoita maito-jauhoseos keiton joukkoon ja sekoita.
  10. Lisää pinaatti ja keitä vielä pari minuuttia.
  11. Lisää lopuksi vegaaninen margariini.
  • Valmisteluaika: 5
  • Keittoaika: 17
  • Kategoria: Keitot
  • Valmistusmenetelmä: Liedellä
  • Ruokakulttuuri: Suomalainen

Avainsanat: kesäkeitto, helppo kesäkeitto, kasvis kesäkeitto, maidoton kesäkeitto, kesäkeitto kasvimaidosta, kesä

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin!💕Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Kirjoita kommentti