Jatkan halpojen arkiruokien sarjaa herkullisella vegaanisella makaronilaatikolla. Tämä klassikko on edullinen vaihtoehto normaalistikin, eli jauhelihasta valmistettuna, mutta soijarouheen kanssa siitä syntyy todellinen pienen budjetin ateria.

Annoksen hinnaksi tulee vain 0,45 €. (Katso alhaalta tarkempi erittely hinnoista.)

Täytyy kuitenkin sanoa, että resepti on ennen kaikkea herkullinen. Olen tehnyt viimeisen vuoden aikana lukuisia versioita tästä perinteisestä makaronilaatikosta, ja vasta nyt syntyi versio jonka haluan julkaista blogissa.

Tässä makaronilaatikossa on kaikki kohdillaan – maku ja rakenne. Sitä syödessä vallan unohtaa syövänsä vegaanista versiota.

Myös tämä resepti valmistuu helposti aloittelijaltakin. Näytän alla vaihe vaiheelta, miten ruoka valmistetaan.

Artikkelin sisältö

Tarvittavat keittiövälineet

Tätä reseptiä varten tarvitset:

  • ison kattilan pastaa varten
  • paistinpannun
  • ja mielellään lävikön, jotta pastan keitinvesi on helppo kaataa pois

Tarvittavat ainekset

Tähän makaronilaatikkoon käytetään vain perusaineksia. Tarvitset:

  • makaronia
  • tummaa soijarouhetta
  • keskikokoisen keltasipulin
  • mantelimaitoa
  • soijajauhoa
  • soijakastiketta
  • mausteiksi suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta ja sipulijauhetta

Mitä annoksen hinnaksi tulee

Listaan tässä vielä ainesten keskimääräiset hinnat.

Huom: mausteita en laske kokonaiskustannuksiin mukaan, sillä ne ovat ihan perusmausteita, joita sinulta luultavasti jo löytyykin. Ja jollei löydy, niin niitä saa hankittua todella edullisesti noin 0,5 € per maustepussi.

Soijajauho on luultavasti sellainen tuote, ettei sitä löydy joka taloudesta. Se on kuitenkin hyvä ja edullinen tuote, josta on myöhemmin iloa monessa muussakin ruoassa. Proteiinipitoista soijajauhoa voi lisätä sellaisenaan esimerkiksi lettutaikinaan, suolaisiin piirakoihin ja smoothien sekaan.

Soijajauho kiinteyttää taikinaa, joten sitä voi käyttää osittain myös kananmunan korvikkeena, kuten tässäkin reseptissä.

  • 400 g makaronia = 0,39 €
  • 2 dl soijarouhetta = 0,55 €
  • 1 keltasipuli = 0,26 €
  • 5 dl mantelimaitoa = 1,35 €
  • 2 rkl soijajauhoa = 0,12 €
  • 0,5 tl soijakastiketta = 0,05 €

Reseptin kokonaishinta: 2,72 € eli 0,45 € per annos, olettaen että reseptistä riittää kuudelle hengelle.

Näin valmistat vegaanista makaronilaatikkoa (joka on ihan kuin aitoa!)

Aloita makaronilaatikon valmistus kiehauttamalla isossa kattilassa noin 4 litraa vettä ja 1 teelusikallinen suolaa. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Samaan aikaan kun pasta kypsyy kattilassa, pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota sitä paistinpannulla noin ruokalusikallisessa öljyä. Kun sipulinpalat ovat pehmeitä ja läpikuultavia, lisää joukkoon soijarouhe ja vielä 0,5 dl öljyä.

Soijarouhe ja sipuli pannulla

Lisää suola, mustapippuri, sipulijauhe ja paprikajauhe seoksen joukkoon, ja jatka kypsentämistä parin minuutin ajan.

Öljyn määrä voi tuntua paljolta, mutta se tuo makaronilaatikkoon aitoa makua ja rakennetta. Perinteisessä makaronilaatikossa on melko paljon rasvaa jauhelihan takia. Jos valmistat vegaanista versiota, etkä korvaa jauhelihan rasvaa millään, makaronilaatikkosi jää kuivaksi ja mauttomaksi.

Kun pasta on kypsää, kaada vedet pois ja siirrä kypsä pasta isoon uunivuokaan.

Keitetyt makaronit vuoassa

Lisää soijarouheseos pastan joukkoon.

Valmista munamaidon korvaaja yhdistämällä mantelimaito, soijajauho ja tilkka soijakastiketta pienessä astiassa. Sekoita seos mahdollisimman tasaiseksi esimerkiksi vispilällä.

Mantelimaito on yksinään liian makeaa, joten sen joukkoon kannattaa lisätä hiukan soijakastiketta tasoittamaan makua.

Kaada munamaidon korvaaja vuokaan pastan ja soijarouheen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Nesteen tulisi yltää ylimpiin makaroneihin asti – ei välttämättä niiden ylitse, mutta lähelle.

Kasvimaidon lisäys makaronilaatikkoon

Paista makaronilaatikkoa uunin keskiosassa noin 45 minuuttia.

Valmis makaronilaatikko

Tarjoile esimerkiksi porkkanaraasteen kanssa – sitäkin löytää usein alle eurolla kilo, joten se on sopiva ja tosi raikas pienen budjetin lisuke tälle makaronilaatikolle.

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Vegaaninen makaronilaatikko vuoassa

Perinteinen makaronilaatikko vegaanisesti


  • Kirjoittaja: melkeinvegaani
  • Kokonaisaika: 1 tunti
  • Annoksia: 6 1x
  • Ruokavalio: Vegaaninen

Reseptin kuvaus

Tässä makaronilaatikko, jota syödessä vallan unohtaa syövänsä vegaanista versiota. Niin hyvää!


Ainesosat

Mittakaava

Soijarouheseos

  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 2 dl tummaa soijarouhetta
  • 1 keskikokoinen keltasipuli
  • 0.5 dl rypsiöljyä
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 0.25 tl mustapippuria
  • 0.5 tl sipulijauhetta

Munamaidon korvike

  • 5 dl mantelimaitoa
  • 2 rkl soijajauhoa
  • 0.5 tl soijakastiketta

Valmistusohje

  1. Kiehauta isossa kattilassa noin 4 litraa vettä ja 1 teelusikallinen suolaa. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  3. Kuori sipuli ja pilko se pieniksi kuutioiksi.
  4. Kuullota sipulia paistinpannulla noin ruokalusikallisessa öljyä.
  5. Kun sipulinpalat ovat pehmeitä ja läpikuultavia, lisää joukkoon soijarouhe ja vielä 0,5 dl öljyä.
  6. Lisää suola, mustapippuri, sipulijauhe ja paprikajauhe soijarouheseoksen joukkoon, ja jatka kypsentämistä parin minuutin ajan.
  7. Kun pasta on kypsää, kaada vedet pois ja siirrä kypsä pasta isoon uunivuokaan.
  8. Lisää soijarouheseos pastan joukkoon. Sekoita hyvin.
  9. Valmista munamaidon korvaaja yhdistämällä mantelimaito, soijajauho ja tilkka soijakastiketta pienessä astiassa. Sekoita seos mahdollisimman tasaiseksi esimerkiksi vispilällä.
  10. Kaada munamaidon korvaaja vuokaan pastan ja soijarouheen joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
  11. Paista makaronilaatikkoa uunin keskiosassa noin 45 minuuttia.
    Tarjoile esimerkiksi ketsupin ja porkkanaraasteen kanssa.
  • Valmisteluaika: 5
  • Keittoaika: 55
  • Kategoria: Pastat, Vuokaruoat
  • Valmistusmenetelmä: Liedellä, Uunissa
  • Ruokakulttuuri: Suomalainen

Avainsanat: soijarouhe makaronilaatikko vegaani, kasvis makaronilaatikko, soijarouhe-makaronilaatikko, maidoton ja munaton makaronilaatikko, helppo vegaaninen makaronilaatikko

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin! 💕 Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Write A Comment

Recipe rating