Kuulostaako tutulta: työpäivä ohi, lapsen harrastus alkaa tunnin päästä, ja perheelle pitäisi keksiä tosi nopea iltaruoka mieluiten varttitunnissa, jotta sen ehtii vielä syödäkin?

Tämä nopea yhden kattilan pasta tulee apuun juuri tällaisessa tilanteessa. Kaikki ainekset heitetään samaan kattilaan ja niitä keitellään miedolla lämmöllä siihen asti, kunnes pasta on kypsynyt.

Artikkelin sisältö

Pastan kanssa sopivia lisukkeita

Tämä pasta on hyvää yksinäänkin, mutta jos kaipaat lisää proteiinia, lisukkeeksi sopivat esimerkiksi nämä vegaaniset kasvispyörykät. Pyörykät voi valmistaa valmiiksi etukäteen, tai ne voi valmistaa samaan aikaan uunissa – pyörykätkin valmistuvat puolessa tunnissa.

Myös Boltsi Original sopii makunsa puolesta hyvin tämän pastan kaveriksi.

Grilliruoan kaveriksi

Olen tarjoillut tätä pastaa monesti myös grilliruoan kanssa. Monesti grilliruoan kylkeen kaipaa jotain mehevää kastiketta, joten sekin ongelma on tällä ratkaistu: pasta on itsessään mukavan mehevää, joten se toimittaa samalla kastikkeen virkaa.

Pastaa ja kasviksia kattilassa
Lisää kaikki aineet kattilaan ja sekoita.

Mistä löytää vegaanista fetaa

Käytin tähän reseptiin kotimaista kaurapohjaista uutuutta eli vegaanista MÖ Kreikkalainen -juustoa. Se on todella hyvä vaihtoehto perinteiselle fetajuustolle, sillä maku on huippu hyvä ja lisäksi juustoa voi jopa murustella käsissä aitoon tapaan.

Löysin Mö-juustoa isosta marketista, mutta sitä kannattaa kysellä muualtakin, ja ehdottaa myös oman lähikaupan hyllylle. Koska tuote on kotimainen, sitä pitäisi olla helposti tilattavissa kauppaan kuin kauppaan.

Vartissa valmista

Tämä pasta valmistuu niin nopeasti, että sen valmistaa ja ehtii vielä syödäkin – kaiken alle puolessa tunnissa.

Minne oletkaan menossa, tällä kertaa ehdit ovesta ulos harvinaisen nopeasti!

Mukavaa, vai mitä?

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Valmis pasta kattilassa

Vegaaninen yhden kattilan pasta 15 minuutissa


  • Kirjoittaja: melkeinvegaani
  • Kokonaisaika: 15 minuuttia
  • Annoksia: 4 1x
  • Ruokavalio: Vegaaninen

Reseptin kuvaus

Tämä vegaaninen pasta valmistuu varttitunnissa. Kaikki ainekset heitetään samaan kattilaan ja niitä keitellään miedolla lämmöllä siihen asti, kunnes pasta on kypsynyt.


Ainesosat

Mittakaava
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 400 g pastaa
  • 400 g kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
  • 1.5 tölkillistä vettä (säästä tomaattien säilyketölkki mittaamista varten)
  • 0.5 prk vegaanista tomaattipestoa
  • 0.50.75 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria

Lisäksi

  • basilikan lehtiä
  • vegaanista fetaa

Valmistusohje

  1. Laita kaikki ainekset kattilaan fetaa lukuunottamatta. Säästä osa basilikasta pastan päälle lisättäväksi.
  2. Keittele miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes pasta on kypsää. Sekoittele välillä.
  3. Jos vesi häviää liian nopeasti eikä pastalle jää tarpeeksi vettä, lisää hiukan vettä tilalle.
  4. Kun pasta on juuri ja juuri kypsää, lisää feta ja loput basilikan lehdet.
  5. Ota kattila pois liedeltä ja anna sen vielä tekeytyä pari minuuttia kannen alla. Pasta jatkaa kypsymistä vielä tässäkin vaiheessa.
  • Tekeytymisaika: 5
  • Keittoaika: 10
  • Kategoria: Pasta
  • Valmistusmenetelmä: Kattilassa
  • Ruokakulttuuri: Italialainen

Avainsanat: yhden kattilan kasvispasta, helppo ruoka kattilassa, yhden kattilan ruoka, tomaattipasta resepti, vegaaninen tomaattipasta, arkiruoka

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin!💕Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Write A Comment

Recipe rating