Jollet ole ennen käsitellyt purjoa, tässä pari vinkkiä joilla se onnistuu helposti ihan parissa minuutissa. Purjosta syntyy esimerkiksi aivan ihana vegaaninen purjo-perunasosekeitto.

Artikkelin sisältö

Mitä osaa purjosta käytetään

Purjo kannattaa hyödyntää ihan kokonaan. Ainoastaan todella nahistuneet, päällimmäiset lehdet kannattaa osittain poistaa – voit esimerkiksi katkaista huonot osat latvasta. Lisäksi kantaosa kannattaa leikata pois, mutta kaikki muut osat voi ja kannattaa käyttää.

Purjon tummanvihreä osa on aina voimakkaamman makuista kuin vaaleat, lähes valkoiset osat. Voit ottaa tämän huomioon, kun suunnittelet mitä ruokia purjosta valmistat.

Esimerkiksi purjo-perunasosekeittoon käytän mieluiten joko purjon vaaleita osia, tai vaaleiden ja tummempien osien yhdistelmää. Silloin lopputulos on ihanan lempeä ja maistuu myös lapsille. Purjopiirakkaan taas käytän yleensä lähinnä tummempia osia, koska haluan voimakkaampaa aromia.

Miksi purjo pitää halkaista ja huuhdella ennen käyttöä

Purjon sisällä on aina hiekkaa, kuten alla olevassa kuvassa näkyy:

Purjo jossa näkyy hiekkaa

Pestäksesi hiekan helposti pois kerrosten välistä, katkaise purjo noin 10 cm pitkiksi pötköiksi ja halkaise ne keskeltä kahtia pituussuunnassa:

Halkaistu purjonpala

Nyt kun purjo on sopivina paloina, hiekat on helppo pestä pois. Pidä puolikasta pötköä tukevasti kädessäsi ja huljuttele hiekat pois kerrosten välistä juoksevan veden alla.

Purjon pilkkominen

Pesun jälkeen pilko purjo pieniksi, noin 1-2 cm leveiksi siivuiksi, rippuen niiden käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi sosekeitossa palat voi jättää leveiksi, sillä ne joka tapauksessa soseutetaan lopuksi.

Viipaloitua purjoa leikkuulaudalla

Tuoreen purjon pakastaminen – ja miksi se kannattaa pussittaa kahdesti

Jos kaikille purjoille ei tule heti käyttöä, siirrä osa pakastimeen odottamaan. Pussita siivut esim. noin 5 dl kerrallaan pusseihin. Riippuen purjon käyttötarkoituksesta, voit joko pakastaa kaikkia varren ”värisävyjä” sekaisin tai voit pakastaa ne erikseen.

Kuten alla näkyy, olen tällä kertaa lajitellut purjon tummat osat eri pussiin ja vaaleat osat erikseen, sillä aion käyttää niitä hiukan erilaisiin ruokiin.

Purjoa pakastepussissa

Sitten vielä yksi vinkki… Purjo, kuten muutkin sipulikasvit, kannattaa aina pussittaa kahdesti ennen pakastimeen laittamista. Tämä siksi, että tuoreen sipulikasvin aromi on todella läpitunkeva. Minulla se on onnistunut tulemaan läpi yksinkertaisesta muovipussista, varmaankin jostain kohtaa missä pussi hiukan falskaa vaikka omaan silmään ihan ehjältä näyttää.

Joka tapauksessa, purjosipuli ei ole se mitä toivon vaniljajäätelön sekaan lisäaromiksi. Huh, sillä saa todellakin pilattua herkemmät ruoka-aineet, jos niiden omat pakkaukset jäävät edes hiukankin raolleen pakastimessa.

Eli aina kaksinkertainen pussitus purjolle, suosittelen.

Purjoa pakastepussissa
Kahteen kertaan pussitettu purjo

Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Viipaloitua purjoa leikkuulaudalla

Näin peset ja pakastat purjon helposti


  • Kirjoittaja: Anna
  • Kokonaisaika: 5 minuuttia

Reseptin kuvaus

Jollet ole ennen käsitellyt purjoa, tässä pari vinkkiä joilla sen puhdistus ja pakastaminen onnistuu helposti ihan parissa minuutissa. 


Ainesosat

  • purjoa

Lisäksi

  • pakastuspusseja – pieniä ja 1 isompi

Valmistusohje

  1. Katkaise purjo noin 10 cm pitkiksi pötköiksi ja halkaise se keskeltä kahtia pituussuunnassa.
  2. Pidä puolikasta pötköä tukevasti kädessäsi ja huljuttele hiekat pois kerrosten välistä juoksevan veden alla.
  3. Pilko purjo pieniksi, noin 1-2 cm leveiksi siivuiksi, rippuen niiden käyttötarkoituksesta. 
  4. Jos kaikille purjoille ei tule heti käyttöä, siirrä osa pakastimeen odottamaan. Pussita siivut esim. noin 5 dl kerrallaan pusseihin. Riippuen purjon käyttötarkoituksesta, voit joko pakastaa kaikkia varren ”värisävyjä” sekaisin tai voit pakastaa ne erikseen.
  5. Siirrä pussit vielä toiseen, isompaan pussiin ennen pakastamista, jotta purjon voimakas aromi ei siirry herkempiin ruokiin pakastimessa.
  • Valmisteluaika: 5
  • Kategoria: Vinkit

Avainsanat: mitä osaa purjosta käytetään, purjon käyttö, purjon vihreä osa, pakastettu purjo, purjon pakastaminen, purjon käsittely

Jos pidit ohjeesta, jaathan sitä eteenpäin! 💖 Voit myös arvostella sen ja jättää kommentteja alla ⬇️

Write A Comment

Recipe rating