Tämä postaus sai alkunsa siitä, kun ostimme vahingossa aivan vääränlaista mysliä. En ole suuri perusmyslin ystävä, enkä varsinkaan halua että myslissäni on riisimuroja ja/tai maissihiutaleita. Meille päätyi kuitenkin iso pussillinen seuraavanlaista oudolla tavalla sitkeää ja samalla mautonta höttöä:

perusmysli

Olen aiemmin valmistanut itse tehtyä granolaa, joten päätin tuunata tätä valmismysliä hiukan herkullisemmaksi. Tämä osoittautuikin lopulta aivan valtavan hyväksi tavaksi valmistaa itse tehtyä granolaa nopeasti ja vaivattomasti!

Koska perusmysli sisältää jo valmiiksi montaa eri sorttia viljoja, kuivattuja marjoja ynnä muuta, siihen ei tarvita oikeastaan kuin vähän lisää rapeutta ja makeutta. Tässä ei ole myöskään sellaista riskiä, että ostaisit viittä eri sorttia hiutaleita ja leseitä, jotka sitten jäävät kaapin perukoille pölyttymään.

Tämän reseptin valmistaa 20 minuutissa. Tarvitset aivan välttämättä vain kahta ainesosaa:

  • rypsiöljyä (tai muuta miedonmakuista öljyä)
  • vaahterasiirappia

Lisäksi voit käyttää jotain seuraavista:

  • rusinoita
  • rouhittua pähkinää
  • siemeniä (esim. auringonkukan siemeniä)
  • kuivattuja marjoja (esim. karpaloita)
  • kuivattuja hedelmiä pieneksi pilkottuna
annos granolaa, jogurttia ja marjoja
Print
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Itse tehty granola eli paahdettu muromysli

Tuunattu mysli


1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Ei arvosteluja)

Ladataan…

  • Author: melkeinvegaani
  • Total Time: 20 minutes
  • Yield: 6 1x
  • Diet: Vegan

Description

Valmismyslin tuunaus on helpoin tapa valmistaa itse tehtyä granolaa. Tarjoile valmis granola esimerkiksi jogurtin ja marjojen kanssa.


Ingredients

Scale
  • 5 dl tavallinen valmismysli (ei-paahdettu)
  • 2 rkl rypsiöljy
  • 2 rkl vaahterasiirappi
  • 2 rkl mantelirouhe
  • 2 rkl auringonkukan siemenet
  • 2 rkl kuivatut karpalot

Instructions

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  2. Kaada perusmysli leivinpaperin päälle uunipellille.
  3. Lisää rypsiöljy ja vaahterasiirappi.
  4. Lisää haluamasi muut ainekset kuten mantelirouhe, auringonkukan siemenet ja kuivatut karpalot.
  5. Sekoita hyvin.
  6. Levitä tasaiseksi kerrokseksi. Lopputuloksen tulisi muistuttaa tätä:
    tuunattu mysli menossa uuniin
  7. Paista 7 minuutin ajan. Poista uunista, sekoita seosta ja levitä se sitten uudestaan tasaiseksi kerrokseksi.
  8. Paista vielä 5-7 minuutin ajan, kunnes granola on rapeaa ja kauniin kullanruskeaa.
    valmis itse tehty granola
  9. Säilytä ilmatiiviissä purkissa tai rasiassa. Tarjoile esimerkiksi jogurtin ja marjojen kanssa.
  • Prep Time: 5
  • Cook Time: 15
  • Category: Puurot ja myslit
  • Method: Uunissa
  • Cuisine: Amerikkalainen

Keywords: itse tehty granola, myslin tuunaaminen, granola, paahdettu muromysli

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin!💕Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.