Vaniljakastike on ihana lisä esim. vegaanisen rapaperipiirakan kaveriksi. Vaniljakastiketta on niin helppo valmistaa itse, että tätä reseptiä testattuasi jätät taatusti valmiit kastikkeet kaupan hyllylle.

Sopivan koostumuksen löytäminen

Voit valmistaa tällä reseptillä joko sakeampaa tai ohuempaa vaniljakastiketta, ihan sen mukaan mikä kastikkeen käyttötarkoitus on. Sakea, oikein kunnon tömäkkä vaniljakastike sopii täydellisesti esimerkiksi täytekakun väliin.

Tällä reseptillä tulee melko ohutta, helposti piirakan päälle kaadettavaa kastiketta. Jos haluat tehdä paksumpaa vaniljakastiketta, käytä enemmän maissitärkkelystä.

Huomaa kuitenkin, että kastike jähmettyy jäähtyessään, joten ei kannata liioitella maissitärkkelyksen määrän kanssa. Maissitärkkelystä voi lisätä myös kesken kastikkeen keittelyn, mikäli tuntuu että kastike ei millään sakeennu.

Huomaa myös, että mitä pidempään kastiketta keittelet, sen paksumpaa siitä tulee. Tämä voi olla hyväkin asia, mikäli kastike uhkaa jäädä liian veteläksi.

Vaniljakastikkeen valmistus kattilassa

Voinko käyttää jotain muuta kasvimaitoa tai -kermaa?

Voit, tähän sopii monikin kasvimaito ja -kerma. Maku voi toki hiukan muuttua, mutta nämä ovat makuasioita.

Voit käyttää myös esimerkiksi pelkästään kauravispiä – siitäkin tulee oikein hyvää, mutta toki kaloripitoisempaa. Koostumus on myös silloin tömäkämpi, joten vähennä siinä tapauksessa maissitärkkelyksen määrää.

Mihin kurkumaa tarvitaan?

Vaniljakastikkeeseen kannattaa lisätä pieni ripaus kurkumaa. Kurkuman voi jättää poiskin, mutta se tuo kastikkeeseen vaniljakastikkeelle ominaista kellertävää väriä. Kurkumaa ripautetaan sekaan niin vähän, ettei se vaikuta kastikkeen makuun millään tavalla.

Mitä tehdä jos kastikkeeseen jää paakkuja?

Jos kastikkeeseen jää paakkuja, voit korjata tilanteen soseuttamalla kastikkeen sauvasekoittimella. Vaihtoehtoisesti voit valuttaa kastikkeen siivilän lävitse.

Vaniljakastiketta kannussa ja lusikassa
Tulosta
clock clock iconcutlery cutlery iconflag flag iconfolder folder iconinstagram instagram iconpinterest pinterest iconfacebook facebook iconprint print iconsquares squares iconheart heart iconheart solid heart solid icon
Vaniljakastiketta kannussa

Helppo & herkullinen vegaaninen vaniljakastike


  • Kirjoittaja: melkeinvegaani
  • Kokonaisaika: 10 minuuttia
  • Annoksia: 34 dl 1x
  • Ruokavalio: Vegaaninen

Reseptin kuvaus

Tämä herkullinen vaniljakastike on ihana lisä esim. vegaanisen rapaperipiirakan kaveriksi. Vaniljakastiketta on niin helppo valmistaa itse, että tätä reseptiä testattuasi jätät taatusti valmiit kastikkeet kaupan hyllylle.


Ainesosat

Mittakaava
  • 2.5 dl kauravispikermaa
  • 2.5 dl cashewmaitoa (tai esim. mantelimaitoa)
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • 1 tl vanilja-aromia
  • pieni ripaus kurkumaa

Valmistusohje

  1. Sekoita kauravispi, kasvimaito ja maissitärkkelys yhteen pienessä kattilassa.
  2. Sekoita huolellisesti vispilällä, jotta kastikkeeseen ei jää paakkuja.
  3. Lisää vaniljasokeri, nestemäinen vanilja-aromi ja pieni ripaus kurkumaa.
  4. Keitä kastiketta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Älä jätä kastiketta yksin! Kastike palaa helposti pohjaan, joten vispaa sitä pohjaa myöten – tässä ei montaa minuuttia mene.
  5. Kun kastikkeessa alkaa olla sopiva koostumus, ota se pois liedeltä ja jäähdytä.
  6. Peitä kastike kannella tai esim. muovikelmulla jäähdytyksen ajan, muuten sen pintaan alkaa muodostua kalvo.
  • Valmisteluaika: 5
  • Keittoaika: 5
  • Kategoria: Kastikkeet
  • Valmistusmenetelmä: Liedellä
  • Ruokakulttuuri: Yleinen

Avainsanat: vegaaninen vaniljakastike resepti, maidoton gluteeniton vaniljakastike, kauravaniljakastike resepti, helppo vaniljakastike

Jos pidit reseptistä, jaathan sitä eteenpäin!💕Voit myös arvostella reseptin ja jättää kommentteja alla ⬇️

Write A Comment

Recipe rating